• Work
  • About

Jotti Taival

Luova jo vuodesta 1979

  • Work
  • About

NELONEN MEDIA – VIIHTEEN AIKA

Tavoitteena oli kommunikoida ensimmäistä kertaa näin isosti Nelonen Median jäätävän laajasta sisältö-, kanava- ja mediatarjonnasta.

Päätimme lähteä toteuttamaan konseptia hyvin visuaalisesti. Suuren tarinan sijaan päätimme pitää mitat napakoina, jotta kampanja pystyttäisiin jalkauttamaan myös kanavatunnuksiin kätevästi.

Viihteen ajassa
ei himmailla eikä hissutella. Viihteen aika on aina enemmän kuin osiensa summa. Tästä ponnisti pohja vahvalle cross-promolle. Halusimme tuoda Nelonen Median radio-, televisio- ja livetapahtumien tähdet samoihin kuviin ja kohtauksiin. Kun Sami Kurosen selkä on tulessa iltanuotion jälkeen - paikalle porhaltaa Suomen suosituin räppoppoo Gasellit. Näyttävä sammutus ennen kuin viihdekenttämme komeimman takajeejee palaa poroksi.

Suurimpia haasteita oli löytää oma visuaalinen liima – Viihteen ajan tunnus, joka yhdistyisi syksyllä alkavien ohjelmien markkinointipinnoissa sulavasti kampanjaan. Tämä tunnus ei saanut viedä liikaa huomiota yksittäisien ohjelmien markkinointimateriaaleista.

“Viihteen aika“ -konsepti ja jalkautukset syntyivät yhdessä ja tiiviissä yhteistyössä Nelonen median luovan yksikön kanssa.

Voila✌️🙏.

Mediapaletti: TV, DOOH, SoMe, Display, Radio & Kanavaelementit(jatkuut, menu ja identit)

ASIAKAS & TYÖRYHMÄ

NELONEN MEDIA CREW

Sami Liimatainen

Heini Häyrinen

Päivi Koivunen

Raisa Räsänen

Nea Palokas

Touko Maksimainen

Niina Suokas

Susanna Nieminen

Satu Ketopelto

+ Marketing & Creative Team

CONCEPT

Sami Liimatainen/Nelonen Media & Jotti Taival/Kauas

ILLUSTRATION

Anna Salmi

PRODUCTION

Kauas Creative:

Executive Producer: Sanna Vuori

Line Producer: Kiira Tiainen

Production manager: Janita Suojanen

Creative Director: Jotti Taival

AD & Graphics:

-Hanna Miettinen

-Helen Eklöf

-Janne Aliranta

DIRECTION

Director Viivi Huuska

1st AD Aino Niemi

MUSIC

Matti Ahopelto

CAMERA & LIGHTS

Cinematographer Max Smeds

1st AC / Focus puller Mikko Manninen

2nd AC Santeri Järvinen

Gaffer Kalle Penttilä

Best Boy Eetu Helenius

ART DEPARTMENT

Set Designer Nina Enroth

Prop master Outi Kallio

Set assistant Helli Pimiä

Set design assistant Tero Kaipiainen

set decorator assistant Mira Vattulainen

WARDROBE

Costume designer Emma Saarnio

MAKE UP & HAIR

Make up artist JENNY C. MAKEUP, HAIR & STYLING JANSSON

Make up artist Fatma Bendris

SOUND

Sound recordist Juho Salaterä

SFX, VFX & STUNTS

Special Effects Konsta Mannerheimo

Stunt coordinator Juha Pursiainen

EDIT

Timo Montonen

GRADE CONTROL

POST LTD / Marko Terävä + Kauas / Jeremias Nieminen

SOUND DESIGN

VILD Factory / Tommi Toivonen & Mikko Roisko

SPEAK

Wanda Dubiel

NELONEN_KEY ART.gif
xDz41_ug.jpeg

Powered by Squarespace.